Tänään oli ihan kohtalainen päivä, sellainen perus perjantai. Yöllä sain pitkästä aikaa hyvin nukutuksi ja aamulla oli jo siitäkin syystä paljon parempi mieli. Ahdistaa vaan niin kovasti kun en jaksa ikinä tehdä yhtään mitään. Meillä väännetään jatkuvasti kotona mun opiskelupaikasta joka on toisella paikkakunnalla. Päivät on tosi pitkiä koska kuljen bussilla ja viimeisetkin motivaatiot tippuu pois. Vakavassa harkinnassa olis myös eroaminen koulusta, kun ei oikein mikään toimi. En tykkää ihmisistä, en koulusta, en opettajista.

Fun fact: oon ratsastanut pienestä iästäni lähes puolet. Suurimman osan tästä ajasta omistin hevosen. Sana menneessä aikamuodossa, koska myin sen kolmisen viikkoa sitten pois. Tänään käytiin katsomassa miten heppa jakselee uudessa kodissa ja pääsin ratsastamaankin. Tuli niin hyvä mieli kun alla oli oma, aina yhtä ihana ja niin tavattoman rakas hepoinen.

Muuten elämä onkin ihan tavanomaista. Ahdistaa, väsyttää ja kyllästyttää kaikki. Oma huone tuntuu turvalta johon kukaan ei pääse, mutta muualle lähteminen on henkisesti pirun raskas hetki. Ihmissuhteet hämmentää ja maailma tulee niskaan. Ei oo tosiaan ollut mikään helpoin kesä.

En osaa puhua näistä asioista. Eilen hyvä kaverini, ehkä jopa jotain kaveria enemmän pyysi mua kertomaan mikä vaivaa. En osannut. Miten sä kerrot ihmiselle jota et oo koskaan livenä tavannut, että et nuku öisin, koska ahdistaa? Et voi syödä ruokaa, kun ällöttää ne kaikki kalorit, ällöttää oma kroppa. Et katso peiliin, koska pelottaa ittensä näkeminen. Et kelpaa itsellesi ja kaikki ympärillä oleva ahdistaa. Pienikin vastoinkäyminen tuntuu ylitsepääsmättömältä ja saa itkun partaalle. Kuten sanottu, ei mikään helpoin kesä.